prointerior 5/2019 | Page 44

"Studioiden ja yleisten tilojen välille haluttiin luoda tyylillistä yhtenäi- syyttä, jotta yleiset tilat tuntuisivat luonnolliselta oman olohuoneen jat- keelta", jatkaa Rista. Katajanokan hotellissa on 260 studiota, joiden koot vaihtelevat 19–33 neliöön. Studioiden pohjakaavat on suunniteltu eri kohderyhmien tarpeiden mukaisiksi. Yhteisöllisyyttä kaipaaville sinkuille suunniteltujen studioiden lisäksi hotellista löytyy useamman huoneen yksiköitä esimer- kiksi perheille tai etätyötä tekeville erillistä työhuonetta kaipaaville henki- löille. "Asiakasprofiilien tutkiminen oli itseasiassa todella inspiroivaa. Pyrimme suunnitelmissamme ottamaan senkin huomioon, että vuoroviik- kovanhemman tilatarpeet muuttuvat viikoittain", Rista kertoo. Studion voi hankkia kalustamattomana, puolikalustettuna tai täydelli- sesti, astioita ja verhoja myöten varusteltuna. Hotelleille tyypillisten kiintokalusteiden sijaan studiot on kalustettu kodinomaisin irtohuonekaluin, joiden valinnoissa on kiinnitetty runsaasti huomiota niiden aistiystävällisyyteen. Kauniisti työstettyjä luonnonmate­ riaaleista valmistettuja huonekaluja on mukava koskettaa. "Kodinomaisuutta haimme myös valaisimilla, jotka kaikki ovat normaa- leja kodeista löytyviä malleja hotellisuosikkien sijasta", kertoo Rista. "Pidimme myös erityishuolta, että huoneista löytyy runsaasti säilytys- tilaa pitkäaikaisasujien henkilökohtaisille tavaroille ja vaatteille. Jokaisesta studiosta löytyy oma pesukone mutta muut säilytystilaa nielevät kodinhoi- tovälineet silitysraudoista, höyryttimistä ja imureista lähtien löytyvät hotel- lin käytäville sijoitetuista yhteiskäyttökaapeista", kertoo Rista. Lisäsäilytys- ja varastointitilaa löytyy myös hotellin alakerrasta. Yhtei- sen kylmävaraston ansiosta hotelliin on mahdollista tilata myös ruokaa sisältäviä kuljetuksia ja kauppakasseja. Vaikka kaikissa studioissa on omatkin keittiönsä, yhteisistä tiloista löytyy myös common kitchen. Se tukee yhteisöllisyyttä ja tarjoaa yksiöis- säkin asuville asukkaille paikan järjestää kutsuja isommalle seurueelle. Aulan leffahuoneessa asukkailla on mahdollisuus järjestää myös yksityi- siä leffailtoja ja aulan loungetiloista voidaan helposti lasiseiniä siirtelemällä irrottaa tiloja myös kokouskäyttöön. dSign on suunnitellut hotelliin suuren määrän kiintohuonekaluja. Myös huoneista löytyvät sohvat ovat dSignissa suunniteltuja. n 44 prointerior   5  /  19