prointerior 1/2020 | Page 66

ajankohtaista | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan KINNARPS AUTTOI ADVENIA SIIRTYMÄÄN UUSIIN TILOIHIN JA UUDENLAISEEN TAPAAN TEHDÄ TÖITÄ ADVEN GROUP:IN pääkonttori Vantaalla muutti uusiin toimitiloihin lokakuussa. Tavoitteena oli tehdä työympäristöstä niin viihtyisä paikka, että sinne halutaan tulla etätyön mahdollisuudesta huolimatta. Yhteisölli- syys nähtiin tärkeänä, kuten myös hyvä tiedonkulku. Työntekijöiden tyytyväisyys uusiin tiloihin oli johdolle tärkeää mutta myös huoli mahdollisesta muutosvastaisuudesta sai yrityksen kääntymään asiantuntijan puoleen. Kinnarps nousi kilpailijoista edukseen erityisesti muutosprosessin kokonaishallinnalla. ”Kinnarpsilla on selkeä, loppuun asti mietitty Next Office -paketti työpajoja ja analyysityökaluja myöten. Kaikki oli selvästi kokemuksen hiomaa. Se näkyi myös esimerkiksi siinä, että projekti sujui täysin aika- taulussa ja pääsimme muuttamaan sovittuna päivänä”, kertoo Laura Pihlaja, HR Specialist, Adven. Advenin uudessa aulatilassa työkavereita näkee jatkuvasti. Puolikaa- ren muotoinen Spino-sohva on monen suosikkipaikka, siinä päivä käyn- nistyy kahvikupposen ääressä. Viihtyisä tila viherkasveineen on luonteva kohtaamispaikka, jossa luetaan sähköposteja ja pidetään Ad hoc -pala- vereita. Vastuullisuusnäkökulma on otettu huomioon sisustuksessa ja se näkyy esimerkiksi jakkaroiden valinnassa. Patch tuolien verhoilut on tehty kankaiden ylijäämäpaloja hyödyntämällä. ”Uusi tila on nyt paljon joustavampi ja se mahdollistaa kasvun jatkos- sakin. Yhteistyö on parempaa, toiminta on yhteisöllisempää ja kohtaami- sia on enemmän”, kertoo Pihlaja. n Lisää muutosprojektista: www.kinnarps.fi/inspiraatiota/adven Viihtyisä keittiö soveltuu hyvin eväiden syöntiin ja lyhyeen jutusteluun. Keittiöön on valittu Embrace-sarjan tuolit kuten myös lasiseinän ulkopuolelle, ison puolikorkean neuvottelupöydän ääreen. KYLPYHUONEKALUSTEIDEN TULISI KESTÄÄ KOKO SUKUPOLVEN AJAN! KYLPYHUONE ON kodin huoneista se, joka altistuu korkean kosteustason ja päivittäisen kulutuksen takia valtavalle rasitukselle. On sanomattakin selvää, että kylpyhuonekalusteiden laatuvaatimusten tulisi olla korkeammat kuin kodin muiden huoneiden kalusteiden. Tutustuttua alan standardeihin pystyimme kuitenkin toteamaan, että näin ei ole. Itse asiassa kosteiden tilojen sisutuksesta ei ole olemassa minkäänlaisia tasovaatimuksia – yllättävä huomio, jota ei aikaisemmin ole tehty. Ratkaisun nimi on TX Top Extreme™ -pintakäsittely, joka on kehitetty INR:n ja yhden maailman johtavan maalinvalmistajan läheisessä yhteistyössä. Tätä edelsi laajat kosteus-, isku- ja hankaustestit INR:n omassa laboratoriossa Ruotsin Malmössä. Tavoitteenamme oli kehittää pintakäsittely, joka kestäisi kylpyhuoneen vaativaa ympäristöä paljon pidempään kuin 15 vuoden ajan, joka kuuluu takuuseemme. n MIKÄ TEKEE TX TOP EXTREME™ LAKASTA NIIN AINUTLAATUISEN? √   Tiivis ja vedenkestävä TX Top Extreme™ -pinta kapseloi pinnan ja suojaa sitä. √   Kosteudenkestävyys on ylivoimaisesti markkinoiden paras ja kestää iskuja kaksinkertasesti. √   INR on ainoa Pohjoismainen yritys, joka tarjoaa TX Top Extreme™ -lakattuja tuotteita Lue lisää: www.inr.fi/tx 66 prointerior   1  /  20